sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kuukausi täynnä!

Pennut viettivät hiihtolomaviikkoa meidän kanssa ja vieraita kävi joka päivä katsomassa pentusia. Kovin nopeastihan pienet koiran alut vielä hyytyvät, mutta välillä kävi tuuri ja pennut olivat virkeinä ja leikkisiä pennunkatsojienkin aikana. Ne myös nukkuvat onnellisen tyytyväisinä kenen tahansa sylissä. Kaikki ovat jo alkaneet leikkiä enemmän ja paremmin toistensa kanssa, myös lelut ovat alkaneet kiinnostaa. Muutama on jo kokeillut rajojaan vetoleikeissä! Saa nähdä, tuleeko heistä yhtä vahvoja vetäjiä kuin emästään!

Tällä viikolla pennut ovat oppineet, että haarukan kilahtelu ruokakupin reunaan tarkoittaa ruokaa ja kaikki tulevat vauhdilla syömään. Parhaiten ruokakupilla on viihtynyt Olaf, se on yleensä paikalla ensimmäisenä ja viipyy pisimpään. Se onkin saanut lisänimen "Pullea poika".... Yllättäen tosin se ei ollut viikkopunnituksessa painavin! Solakan oloinen Viiru vei voiton. Eroa tosin oli vaivaiset 50 grammaa. Nyt pojat ovat selvästi tyttöjä painavampia ja muutenkin ne ovat jo selvästi urosmaisempia ja jämäkämpiä kuin tytöt. Muutamana aurinkoisena päivänä kävimme myös pihalla. Smurffiina, Qvasi ja Olaf lähtivät hännät pystyssä tutkimaan pihaa. Viiru, Pumba ja Pika pysyttelivät mieluummin ihmisten lähellä. Ensimmäiset pissat ja kakat on tehty ulos! Taitavia lapsosia!

Riepu on selvästi jo siirtänyt ajatuksia pois pennuista. Se näyttää välillä hieman kärsivältä imettäessään naskalihampaisia riiviöitä. Sillä ei ole myöskään mikään kiire lenkiltä takaisin sisälle ja lenkeillä se nauttii metsässä juoksemisesta Jekun ja Vinkan kanssa. Vinka-mummo seurailee tiiviisti pentujen elämää ja välillä varovasti leikittääkin jo niitä. Vinkan raja menee tissille pyrkimisessä, silloin se lempeän varmasti ilmoittaa pennuille, että nyt riittää. Se on selvästi päättänyt ottaa osaa vain pentuelämän mukaviin puoliin, sillä kakkojen putsaamiseenkaan se ei puutu :) Jekku on asiallisen välinpitämätön, mutta luulen sen olevan pian pulassa kaikkinen ihanine karvoineen, joissa on huippua roikkua... 

Kiitos taas Iralle kuvista! Tällä harjoittelumäärällä sinusta tulee huippu pentukuvaaja ;)



Pojat... 

Pika ja Smurffiina 

Viiru, Olaf, Pumba ja Qvasi  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti