lauantai 28. maaliskuuta 2020

What a year this week has been!

Niin maailmalla kuin meilläkin Korona heitti monet arjen tavalliset asiat ympäri. Meiltä peruuntui ensin silmäpeilaus keskiviikolta, onneksi se kuitenkin saatiin Imatralle vielä perjantaiksi. Perjantaina ajelimme Iran ja pienen shelttipentu Nurin kanssa silmätarkkiin. Täytyy sanoa, että sitkeää porukkaa  oli takakontissa! Nuri nukkui koko 2h matkan ja meidän pennut kiljuivat lähes koko sen ajan...Kaikkien silmät todettiin terveiksi ja pennut olivat reippaita ja silmien tutkiminen sujui helposti. Kotimatkalla sitten jo osattiin nukkuakin ihan hiljaa. 

MAH:n hallin ovet lukittiin kaikilta keskiviikkona. Onneksi tiistaina pääsimme käymään siellä pentujen kanssa, jotta pääsimme edes johonkin uuteen paikkaan yhdessä. Leikin jokaisen pennun kanssa yksin hallissa ja nekin, jotka pentutestissä olivat hieman laimeita, leikkivät nyt hienosti ja tutkivat hallia rohkeasti. Tämänkin keikan perusteella voisin jättää itselleni heistä jokaisen! 

Yhtäkkiä lasten koulu siirtyi etäopetukseen kotiin. Samoin minun työni. Ja päivät olivatkin täynnä uuden opettelua töiden, lasten uudenlaisen koulunkäynnin ja arjen pyörittämisen takia. Tytöt pitivät välitunteja pentujen kanssa ja opettivat niitä kävelemään hihnassa. Pennut heräsivät yleensä 5.30-6.00, kävin niiden kanssa ulkona, leikitin ja syötin ennen töiden alkua. Toisaalta pentujen viimeistä viikkoa pääsi näin seuraamaan mukavan läheltä. 

Uusiin koteihin lähti mielestäni tietenkin ihania, suloisia ja reippaita pentuja. Itsenäisyys loistaa tässä vaiheessa eniten ehkä Smurffiinassa, Olafissa ja Qvasissa. Ihmisen lähellä viihtyvimpiä ovat Pika, Pumba ja Viiru. Temperamenttisimpia ovat Smurffiina ja Pumba. Coolein ja rennoin on Olaf. Hauska nähdä, kuinka nämä ominaisuudet näkyvät tyypeissä jatkossa! Riepu hoiti pesueensa kunnialla ja sopivan rennolla otteella. Me olemme osamme tehneet tarjoamalla erilaisia virikkeitä, rakkautta ja hoivaa. Nyt heille on avoinna koko maailma. Tehkää uudet ihmisenne yhtä iloisiksi kuin teitte meidät!

Riepun työ virallisena kasvatus- ja koulukoirana saneli pentujen nimet, jotka tietenkin alkavat R-kirjaimella. Riikka halusi nimet lasten kirjallisuuden tai lasten ohjelmien mukaan ja nimi vaihtoehtojen lista oli pitkä. Pois karsiutui eri syistä hauskoja nimiä kuten Raila Rysty (Ressun nelinpelikaveri tenniksessä), Rillirousku (poliisi Heinähatussa ja Vilttitossussa) ja Reima Räiske (lastenohjelmasta). Alla viralliset passikuvat maailmalle lähtijöistä!

 Olaf, Vinkeän Retki-Roope, Olle

Qvasi, Vinkeän Rosvo Rudolf, Topi 

Pika, Vinkeän Ritariprinsessa, Natu 

Smurffiina, Vinkeän Runotyttö, Pika 

Pumba, Vinkeän Risto Reipas, Hopi 

Viiru, Vinkeän Rumpali, Voima







sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Huljia pilajoita

6 viikkoa tuli perjantaina täyteen. Meno muuttui yhtenä kauniina päivänä eli tiistaina ihan hurjaksi ja töistä kotiin tultuani vastassa olikin parvi pirajoita. Ne iskivät kiinni sukkiin, nilkkoihin, lahkeisiin, hihoihin, ranteisiin, hiuksiin ja mihin vaan, mistä kiinni saivat. Koska kelit ovat sallineet ulkoilun, olemme käyneet jokaisen ruokailun ja heräämisen jälkeen pihalla tarpeilla. Pennut ovat kiinnostuneita menemään kokoa ajan pitemmälle metsään. Yleensä ensimmäisenä sinne on menossa Qvasi tai Olaf, muut seuraavat perässä reippaina. Viimeisenä sisälle saa houkutella tai hakea samat tyypit ja niiden lisäksi Smurffiinan. Viiru, Pika ja Pumba tykkäävät olla lähempänä ihmisiä. Pienessä heinikossa ja risukossa liikkuminen on kehittynyt viikon aikana. Enää meno ei näytä niin kömpelöltä ja pienet risut ylittyy ketterästi. Uusina paikkoina tällä viikolla koettiin jää, papan verstas mökillä ja eläinlääkäri. Pallomeri meni muuten kiinni! Ei koronaviruksen takia, vaan koska Smurffiina päätti remontoida siitä vessan ja kävi pissalla ja kakalla pahvialtaassa... Keksimme siis tilalle jotain muuta aktiviteettia ensi viikoksi.

Tiistaina kävimme eläinlääkärillä. Tytöt ottivat sirutuksen rennosti, eivätkä huomanneetkaan sitä. Pojat olivat tässä asiassa herkempiä ja olivat sitä mieltä, ettei toimenpide ollut heidän suosikkijuttunsa. Vuoroaan odottavat köllöttelivät rennosti kevythäkissä ja jokainen suhtautui terveystarkastukseen myös häntä heiluen ja iloisesti. Kaikilla oli normaalit keuhko- ja sydänäänet ja jokaisella pojalla tuntui molemmat kivekset. Hieno homma siis! Köhimisen syy mitä todennäköisemmin oli suolinkaiset. Jostain ne pikkupirulaiset löysivät tiensä meille, vaikka Riepu oli madotettu kaikkien ohjeiden mukaan. Pennut ja kaikki aikuiset koirat talossa madotettiin pentujen viikoilla 3 ja 5, minkä ansiosta köhiminen ja hikottelu pikkuhiljaa helpottuivat. Eläinlääkärin suosituksesta madotin kaikki vielä nyt viikonlopun aikana. 

Tänään Tuija Kokkonen teki pennuille pentutestin Moision koululla. Testissä ei ilmennyt mitään aivan täysin uutta tai yllättävää. Samoja asioita olin nähnyt pennuissa kotonakin. Osa pennuista tietenkin joutui tilanteeseen hieman väsyneempänä kuin toiset, vaikka tunnelma auton häkissä oli rauhallinen ja pennut nukkuivat siellä rennosti. Jokaisella pennulla on sekä omat vahvuutensa että vahvistettavat asiat. Jokaisesta tulee varmasti kivoja harrastuskavereita!



lauantai 7. maaliskuuta 2020

Ulkoilua ja uusia paikkoja

5 viikkoa tuli mittariin tänään. Toisaalta tuntuu, että pentujen syntymästä on kamalan pitkä aika ja toisaalta tuntuu, että ihan niinkuin olisivat syntyneet vasta eilen. Kaikki ovat reippaita ja tomeria, leikit ovat villiintyneet. Itselle sekä muille perheenjäsenillemme haarniska tuntuisikin sopivalta kotiasulta seuraaville kahdelle viikolle. Kovin ovat myös tuottoisia...parhaina päivinä lattiat olen pessyt kahteen kertaan...

Alkuviikosta pennut kävivät pareina tutkimassa vanhaa pannuhuoneen varastoa, Timon punttisalia, joka on täynnä kaikkea roinaa ja harrastuskamaa. Kaikkia kiinnosti eniten luistinkassi ja sen hajut, sen jälkeen ne lähtivät etenemään kohti varaston peränurkkia. Rohkeimmin paikkoihin tutustuivat Olaf ja Qvasi, Pikalla ehkä kesti kauimmin lähteä itsekseen tutkimusmatkalle. Parina aamuna pennut ovat menneet isojen koirien perässä ulos pissille ja kakalle. Tämän jutun ne oppivat tosi nopeasti, koska muutama jo kävi ovea vasten raapimassa ja halusi uudestaan ulos. Joka kerta ne ovat viihtyneet ulkona vähän kauemmin, vaikka aika lyhyinä olemme ulkoilut pitäneet. Ovi on auki ja jokainen saa mennä sisälle, kun siltä tuntuu. Pisimpään ulkona viihtyisivät Qvasi ja Olaf. Kerran käytiin syöttämässä ruoka auton takakontissa ja kerran autotallissa. Sielläkin riitti tutkittavaa, koska autohan ei sinne mahdu.. Kahiseva pressu ei tuntunut häiritsevän ketään ja siihen oli luontevaa vääntää syömisen päälle kakat ;) Kaikki pennut alkavat jo vetää kivasti lelua. Ne myös tulevat luokse, kun taputtaa käsiä ja hokee tuletuletuletule. 

Hieman harmiakin on mahtunut tähän viikkoon. Qvasi on yskinyt useampana päivänä ja Pumba sekä Pika parina päivänä. Kenelläkään ei kuitenkaan ole kuumetta ja kaikki ovat reippaita ja syövät hyvin. Olen  uskaltanut käydä treenaamassa Vinkan ja Jekun kanssa, koska hallilla ei kenelläkään ole ollut kennelyskää. Jostain se peijakas kuitenkin kulkeutui meille. Tai sitten tuo on jotain muuta köhimistä? Tietysti harmittaa itseä, ettei nyt pääse omilla koirilla treenaamaan, eikä Vinkalla Tampereelle tokon valintakokeeseen, mutta elämä on... Toivotaan, että tärkeisiin kisoihin menossa olevat koirat pysyvät terveinä ja tsempataan me nyt sitten muita kotoa käsin...

Punnituksen tulokset:
Smurffiina    2615g
Qvasi            2930g
Pika              2480g
Olaf              2975g
Viiru             3003g 
Pumba          2863g

vertailun vuoksi Vinkan pentueen painot samassa iässä:
Skisma         3500g
Tempo          3300g
Eino              3900g
Riepu            3350g




sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kuukausi täynnä!

Pennut viettivät hiihtolomaviikkoa meidän kanssa ja vieraita kävi joka päivä katsomassa pentusia. Kovin nopeastihan pienet koiran alut vielä hyytyvät, mutta välillä kävi tuuri ja pennut olivat virkeinä ja leikkisiä pennunkatsojienkin aikana. Ne myös nukkuvat onnellisen tyytyväisinä kenen tahansa sylissä. Kaikki ovat jo alkaneet leikkiä enemmän ja paremmin toistensa kanssa, myös lelut ovat alkaneet kiinnostaa. Muutama on jo kokeillut rajojaan vetoleikeissä! Saa nähdä, tuleeko heistä yhtä vahvoja vetäjiä kuin emästään!

Tällä viikolla pennut ovat oppineet, että haarukan kilahtelu ruokakupin reunaan tarkoittaa ruokaa ja kaikki tulevat vauhdilla syömään. Parhaiten ruokakupilla on viihtynyt Olaf, se on yleensä paikalla ensimmäisenä ja viipyy pisimpään. Se onkin saanut lisänimen "Pullea poika".... Yllättäen tosin se ei ollut viikkopunnituksessa painavin! Solakan oloinen Viiru vei voiton. Eroa tosin oli vaivaiset 50 grammaa. Nyt pojat ovat selvästi tyttöjä painavampia ja muutenkin ne ovat jo selvästi urosmaisempia ja jämäkämpiä kuin tytöt. Muutamana aurinkoisena päivänä kävimme myös pihalla. Smurffiina, Qvasi ja Olaf lähtivät hännät pystyssä tutkimaan pihaa. Viiru, Pumba ja Pika pysyttelivät mieluummin ihmisten lähellä. Ensimmäiset pissat ja kakat on tehty ulos! Taitavia lapsosia!

Riepu on selvästi jo siirtänyt ajatuksia pois pennuista. Se näyttää välillä hieman kärsivältä imettäessään naskalihampaisia riiviöitä. Sillä ei ole myöskään mikään kiire lenkiltä takaisin sisälle ja lenkeillä se nauttii metsässä juoksemisesta Jekun ja Vinkan kanssa. Vinka-mummo seurailee tiiviisti pentujen elämää ja välillä varovasti leikittääkin jo niitä. Vinkan raja menee tissille pyrkimisessä, silloin se lempeän varmasti ilmoittaa pennuille, että nyt riittää. Se on selvästi päättänyt ottaa osaa vain pentuelämän mukaviin puoliin, sillä kakkojen putsaamiseenkaan se ei puutu :) Jekku on asiallisen välinpitämätön, mutta luulen sen olevan pian pulassa kaikkinen ihanine karvoineen, joissa on huippua roikkua... 

Kiitos taas Iralle kuvista! Tällä harjoittelumäärällä sinusta tulee huippu pentukuvaaja ;)



Pojat... 

Pika ja Smurffiina 

Viiru, Olaf, Pumba ja Qvasi